Rohkeutta sisustusostoksiin

Parempi puoliskoni lähti joulun välipäivinä alennusmyynteihin kavereidensa kanssa, niin kuin tapana yleensä on. Ostospäivä oli ollut onnistunut, kotiin tultiin painavien kassien kanssa ja olipa matkalla osuttu myös sisustusliikkeen loppuunmyyntiin, josta mukaan oli tarttunut yhtä ja toista.

Kävi samalla ilmi, että osa ostoskavereista oli päättänyt piilottaa ostoksiaan miehiltään, ettei tulisi sanomista. Oma vaimoni ei siis näin menettele. Kai. Mikä sitten selitykseksi, kun mies löytääkin ostospiilon? Todennäköisti siinä tilanteessa sanotaan vain, että "Ai ne... ne on jo joskus kauan sitten hankittuja, ei vaan ole vielä löytynyt sopivaa vanhaa hattuhyllyä, johon ne voisi laittaa esille." Miehet, kuulostaako tutulta?

Kovasti pistää mietityttämään, että mikä on pielessä kun ostoksia pitää piilottaa puolisoltaan... Syynä on todennäköisesti joko se, että rahaa kulutetaan puolison mielestä liikaa suhteutettuna säästöihin, tai sitten kulutuskohde ei vaan ole miehen mielestä järkevä.

Miksi minun mielestä vaimoni sisustusshoppailu sitten on täysin ok? Ensinnäkin minulle tulee itselleni hyvä olo siitä, kun vaimoni on hyvällä mielellä löydettyään kauniita sisustustavaroita ja kyllähän kaunis koti on kaikkien mielestä kiva juttu. Ja toisaalta, meillä raha-asiat on selkeästi jaettu, minä vastaan pääasiallisesti sen hankkimisesta ja puolisoni sen käyttämisestä, siis koko perheen ostoksista. Eli suomeksi sanottuna, eihän minulla ole hajuakaan tilisaldoistamme, joten en voi myöskään ottaa kovin kärkevästi kantaa siihen, onko tehdyt ostokset järkeviä. Luotan tässäkin asiassa täysin puolisooni. Ja suosittelen tätä muillekin.